Link
IP, EC FIN*Piupaws Link

Mustavalkea kastraatti uros (CRX n 09)
Syntynyt 7.6.2003
Sukutaulu

Link on Iivarin poika, Iivarin viimeisestä pentueesta. Halusimme pitää Iivarin pojan omassa kasvatuksessa jatkamaan isänsä jalanjälkiä, joten Link itsestään selviönä jäi kasvatukseen.

Linkillä on isänsä pään linjat eli pitkä kaareva profiili. Korvat ova isot ja ne ovat hyvin sijoittuneet korkealle päälaelle. Kiharat ovat olleet todella kauniit ja tiiviit, mutta hiukan hormoonit ovat hyrräilleet siihen malliin, että karvaa on lähtenyt hännästä. Link on aika iso poika, mutta koostaan huolimatta yllättävän elegantti.

Luonteeltaan Link on hyvin isänsä kaltainen, suloinen, leikkisä ja varsin vauhdikas kissa. Link voi olla sylissä tuntitolkulla, asennolla ei ole väliä, kunhan saa olla sylissä! Linkki poika keksi hyvin varhain olevansa kolli sanan varsinaisessa merkityksessä, nykyään Link on leikattu.

Näyttelyrintamalla Link oli vuonna 2004 paras rex aikuinen uros ja 6. paras aikuinen kaikista roduista kategoriassa III.

Link asuu tyttärensä Pumpulin kanssa Christinan ja Karin hoivissa Turussa. Huushollin vahvuuteen kuuluu myös rexin pentu Pippuri ja kaksi kotikissasisarusta Jade ja Xena.


Kuva: Anki Hägg

Kuvat: Kapatrik, PIROK näyttely kevät 2007

Kuvat: Kapatrik, ISROK näyttely toukokuu 2007

Kuva alla: Sirpa Järnberg, Pirokin Winner 2004 näyttely